Road trip part 2

Tässä vielä loput roadtripin kuvista! Oltiin siis yö Vaasassa ja aamulla herättiin suht aikaisin ja aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Oulua. Matkan varrella tehtiin pari ex tempore pysähdystä: ensin piipahdettiin Kalajoella uimassa ja sitten Raahessa ihastelemassa vanhaa keskustaa. Tosi persoonallisen näköinen! Nuorempi siskotyttö soitteli monta kertaa, että milloin ollaan Oulussa perillä, hän halusi mennä uimaan meidän kanssa. :) Mentiin siis Oulussa siskoni luo yöksi, paikalle tuli myös Oulussa asuva pikkuveljeni. Uitiin sitten monta tuntia meressä, siskontytöt eivät olisi malttaneet millään lähteä, mutta minua alkoi jo paleltaa kylmä merituuli. Uinnin jälkeen saunottiin ja syötiin hyvin. Yöllä sain kainalooni siskon vanhimman koiran Roksun, eipä ainakaan kylmä tullut kun vieressä oli kuorsaava lämpöpatteri. :D

Kalajoki (tässä se vaaleanpunainen huppari, jonka ostin Raumalta)
Raahe

Raahe

Roksu <3
Oulussa oltiin yksi yö, jonka jälkeen lähdettiin ajelemaan vanhempieni luokse Iisalmeen, siellä oltiin kaksi yötä. Kotona on aina kiva käydä! Saunottiin joka päivä ulkosaunassa ja ihasteltiin maisemia. <3 Poimin myös mustikoita pitkästä aikaa! Lauantaina lähdettiin ajamaan Tampereelle, matkan varrella pysähdyttiin Jyväskylään kahville ystäväni luo. Tampereelle saavuttiin vasta illalla ja yövyttiin poikakaverin vanhempien luona.
  Aamulla lähdettiin ajamaan Helsinkiin. Oltiin varattu hotelli ja hankittu rannekkeet Linnanmäelle, ja ajaessamme Helsinkiin satoi koko ajan!! Kirosin Suomen säätä, viimeksi olin käynyt Linnanmäellä kutosluokalla, ja sään takia näytti siltä, että Lintsi-reissu peruuntuu. Muuuutta onneksi saavuttuamme hotellille sade lakkasi jee! Vietiin laukut hotellihuoneeseen ja lähdettiin heti huvipuistoon. Koko loppupäivänä ei satanut, joten kerrankin oli tuuria! Oltiin Lintsillä kuutisen tuntia, tarkoituksena oli olla sulkemisaikaan asti, mutta kunto loppui kesken. :D Ennen jaksoin laitteissa kieputusta ja muuta vaikka kuinka pitkään, enää en näköjään jaksanut, oli pakko pitää paljon taukoja laitteitten välillä. Mutta kiva päivä oli! Seuraavana päivänä mentiin junalla takaisin Turkuun, jätettiin auto Helsinkiin, meillä oli siis poikakaverin isän auto lainassa reissun ajan.

Reissu oli tosi kiva ja aika meni nopeasti, mutta oli kyllä ihanaa tulla takaisin kotiin. :) Älysin vasta nyt kuvia muokatessani, että en ottanut Helsingissä yhtään kuvaa! En uskaltanut ottaa kameraa mukaan Lintsille, ettei sitä pöllitä. Onneksi muilta päiviltä on kuvia!

Iisalmi <3



English translation:

Here's the rest of the pictures I took from our trip. On the second day we drove to Oulu where my sister and brother lives. It was so nice to see them and also my nieces and my sister's husband. We don't see very often because the distance between us is so long.
   Before coming to Oulu we did two ex tempore stops: we went to swim in the sea in Kalajoki, there's an awesome beach. I used to swim a lot when I was a kid, nowdays I swim rarely, before Kalajoki I had swam only once  this summer. After Kalajoki we stopped in Raahe, which has a beautiful old town center with old wooden houses.
 In Oulu we also swam in sea (my nieces insisted). We had a really nice time there. We spent the night in my sister's house and on the next day we continued out travel. We drove to my parent's house (my childhood home) in Iisalmi, which is in the central Finland. There we were two days, it was nice. We went to sauna, admired the landscape, relaxed and I went to pick some blueberries from the forest which I haven't done in a long time. I'm always a bit sad when I have to leave from my childhood home, there's always wonderful to be, but on Saturday we had to continue our journey and we started driving back to the southern Finland to my boyfriend's home town where we spent one night. On the next morning we drove to Helsinki where we had booked a hotel and tickets for the amusement park Linnanmäki. It was raining the whole time when we were driving but luckily it stopped when we arrived at the hotel. We did the check-in and right after that we went to the amusement park. It was a fun day and at the evening my head was spinning from all those crazy rides. :D 
 Next morning was our last holiday day, we came back home at noon. I realized I didn't take any pics from our Helsinki trip, but well I didn't take my camera with me to the amusement park, I didn't want it to get stolen. Luckily I have pics from other destinations we visited. :)

Kommentit

  1. Niin kivan näköinen reissu ollut teillä! ^^

    En kyllä tajua miten sitä on jo nyt tullut niin vanhaksi, ettei jaksa enää edes koheltaa Lintsillä entiseen malliin. Lisäksi olen huomannut myös sen, että ihan normaalissa leikkipuiston keinussa tulee helposti paha olo, vaikka ala-asteellahan olisi voinut hyvin keinua vaikka kaikki välitunnit :D

    VastaaPoista
  2. Hhaha joo mä muistan, että lapsena jaksoi pyöriä niissä leikkipaikkojen minikaruselleissa vaikka kuinka kauan ja otettiin aina hirveet vauhdit, nykyään tulis kyllä heti huono olo. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti