Childhood Memories

Viime Iisalmi-reissullani käytiin isäni kanssa tämän lapsuudenkodissa piipahtamassa. Minullakin on monta ihanaa muistoa tästä paikasta, vietettiin monta viikonloppua täällä sisarusteni kanssa lapsena. Nykyään tulee harvoin käytyä, en edes muista, milloin viimeksi olen ollut yötä paikan päällä.



Mummu ja pappa asuivat täällä monta vuotta kahdestaan lasten lähdettyä maailmalle. Papan kuoltua mummu muutti keskustaan Kiuruvedelle, tehtiin sitten viikonloppureissuja tänne maaseudun rauhaan, yleensä isän, mummun ja pikkuveljen kanssa. Pikkuveljen kanssa leikittiin, illalla saunottiin ja koko ajan saatiin syödä mummun kokkaamia herkkuruokia. Muistan, että illalla saunan jälkeen katsottiin aina Avara luontoa vanhasta putkitelkkarista. :) Tämä oli juuri semmoista aikaa, että ei meillä ollut kännyköitä tai padeja tai muutakaan elekroniikkaa, päivät meni ulkona ja sisällä leikkiessä.
  Ennen täällä kävi paljonkin porukkaa, isän sisaruksia perheineen, mutta vuosien vieriessä aika hiljaiseksi on muuttunut. Mummun kuoltua muutama vuosi sitten isä osti talon tontteineen, hän oli niin mummulle luvannut, sillä paikka oli mummulle tärkeä ja isälle myös. Nykyään kaikki vanhempien polttopuut (saunan ja uunien lämmitykseen) tulee täältä ja isä ja äiti ovat sisustaneet ja uusineet taloa ja viettävät aina silloin tällöin mökkiviikonloppuja täällä. Me käytiin isän kanssa pikaisesti hakemassa saunapuita, otin siinä lomassa pari kuvaa. Piha on aika villiintynyt, mutta minusta silti nätti.


Pätkä oli mukana / Parent's doggie Pätkä came with us
Mökkitie on hieman rehevöitynyt :D / The road to the cottage

English translation:

Last time I was visiting my parents, me and my father visited his childhood home, I have very warm memories from that place. We used to go there on weekends when me and my little brother were small but nowadays I visit the place very rarely, it's a pity.

My grandparents lived here alone after the kids moved away. After grandfather died, my granny moved to town's center in a small apartment, it would have been difficult for her to live alone at the old house since it's far from center and there's only few neighbours. But granny kept the place and we did weekend trips there, it was nice. Granny cooked, me and my little brother played all day long in the nature or inside the house. There were only black and white tv, it was the time when nobody had cell phones or other stuff. 
 Also other relatives visited the house, especially in summer, but the visits became more and more rare along the years. After granny died a few years ago, my dad bought the place (the house and the lands), he had promised this to granny, because the place was very important to her and to my father also. My parents go there every now and then, now when me and dad visited the place it was a very short visit, we came to pick up some wood for heating our outdoor sauna. I took some pictures and recalled some moments I spent there as a kid.

Kommentit