I love Turku

Eilen aamulenkillä ollessani ihastelin kauniita maisemia ja mietin, että onpas ihanaa asua Turussa! On ihanaa asua keskustassa palveluiden läheisyydessä, ja on ihanaa, miten helposti keskustan vilinästä pääsee luonnon ympärille. Rupesin sitten miettimään muitakin Turun hyviä puolia, ja ajattelin niitä rustailla tänne.

-Luonnonläheisyys
  --> Kuten äsken mainitsinkin, keskustasta pääsee aika nopsaan maaseudun rauhaan. Olen maalta kotoisin, joten pelkässä betoniviidakossa asuminen olisi ahdistavaa. Lempparireittini on lähteä jokirantaa vasemmalle (Tuomiokirkosta toisella puolella jokea, ja kirkosta katsottuna vasemmalle), ja pian tuleekin jo peltoja ja maatiloja, ja tietysti kiemurteleva Aurajoki. En ole kolunnut paljoa Turun lenkkipolkuja, on niin helppoa lähteä lenkille tuohon samalle tutulle polulle, mutta pitäisi kyllä tutustua muihinkin paikkoihin, niitä varmasti riittää! Lenkkipolkujen lisäksi Turusta löytyy nättejä puistoja, joissa on varsinkin lämpimällä kiva istuskella.

-Ruissalo
  --> Ruissalo ansaitsee ihan oman maininnan, se on niin kaunis paikka! Olen kaksi vuotta Turussa asustellut, ja vasta tänä keväänä kävin ensimmäistä kertaa Ruissalossa, apua.. Se on aivan upea paikka, täynnä lehtipuumetsiä, peltoja, kauniita huviloita ja uimarantoja. Siellä on myös Ruissalon kylpylä ja leirintäalue. Joistain vanhoista huviloista on tehty kahviloita, aivan upeita rakennuksia! Ruissalossa on mahtavat pyöräilyreitit, suosittelen! Ja tietty siellä on myös Ruisrock ja Turun kasvitieteellinen puutarha.

Ruissalo

-Hyvät urheilumahdollisuudet
 -->Lenkkipolkujen lisäksi Turusta löytyy hyvä valikoima kuntosaleja, jotka tarjoavat sekä salitreeniä että jumppia. Löytyy myös tanssikouluja, tankotanssia, seinäkiipeilyä, uimahalleja (myös maauimaloita), joogaa ja kaikkea muutakin. Mun To do-listalla on ainakin seinäkiipeilyn kokeileminen ja tankotanssiakin olisi kiva kokeilla. Ja kesällä olisi ihanaa päästä pelaamaan tennista ja sulkkista. Tänä kesänä täällä järjestetään myös ilmaista puistojoogaa, joka starttasi eilen. Oli tarkoitus mennä, mutta olin niin rättiväsy töitten jälkeen, seuraavalla kerralla sitten!


-Hyvä kulttuuritarjonta
 -->Turku tarjoaa hyvän kattauksen musiikkia laidasta laitaan, baareissa voi käydä kuuntelemassa paikallisia bändejä (mm meidän konsevatoriolaisia) ja muualta tulleitakin yhtyeitä. Lähellä keskustaa sijaitsee Logomo, jossa kuvattiin Voice of Finlandkin. Oma suosikkini on Turun konserttitalo, siellä voi käydä katselemassa, kun esim Leif Segerstam huitoo orkesterin edessä. Opiskelijat voivat ostaa lipun halvimmillaan kolmella eurolla! Pitää myös mainita torin laidalla sijaitseva Suomen vanhin teatteri Åbö Svenska Teater, se on aivan mielettömän kaunis, kävin siellä katsomassa Taikahuilun harjoituksia.
  Musiikin ja teatterin lisäksi täällä on hyvä museotarjonta (ja minä museofriikki en ole käynyt missään niistä jos Turun linnaa ei lasketa :D). Keskustasta ja sen läheisyydestä löytyy mm. Aboa Vetus Ars Nova (nykytaiteen museo, jossa pääsee myös kiertelemään vanhan Turun raunioita), Taidemuseo, Käsityöläismuseo, Apteekkimuseo, Sibelius-museo, Wäinö Aaltosen museo, Turun linna ja Tuomiokirkon museo.

Consert Hall (pic from Google)
Åbo Svenska Teater (pic from Google)
-Jokiranta
 --> Jokiranta ansaitsee Ruissalon lisäksi erityismaininnan, onhan se Turun sydän ja pala kauneinta Turkua. On niin ihanaa asua jokirannan vieressä, koulumatkanikin kulki jokirantaa pitkin. Hyvän sään aikaan jokiranta on täynnä ihmisiä, jokirannalla on liuta kahviloita ja ravintoloita, ja kesäisin terassit ovat täynnä. Ihmiset myös istuskelevat nurmikolla, paikka on kyllä paras piknikille! Jokilaivat ovat myös hyvin suosittuja kesällä ja erilaiset miniristeilyt.

Turku's riverside, at the background you can see Turku's Catherdal
-Historian havinaa
 --> Vaikka Turku onkin Suomen vanhin kaupunki, se on palanut useita kertoja (vuonna 1827, jolloin Turku oli Suomen suurin kaupunki, tuhoutui 3/4 koko kaupungista..), joten paljon vanhoja rakennuksia ei ole jäljellä, ja tämän lisäksi vanhoja rakennuksia on purettu ja uusia rakennettu tilalle (tälle purkuilmiölle on olemassa nimikin, Turun tauti). Se on niin harmillista! Onneksi joitakin historiallisia juttuja on säilynyt, esimerkiksi Turun Tuomiokirkko (joka kylläkin on kärsinyt historian saatossa, ja sitä on korjailtu useaa otteeseen) ja Turun linna. Luostarimäen käsityöläismuseossa voi nähdä 1700- ja 1800-luvun rakennuksia ja aikaisemmin mainitsemassani Aboa Vetuksessa voi vierailla Turun raunioissa. Keskustassa voi nähdä vanhannäköisiä rakennuksia, niiden historiasta tai rakentamisajankohdasta en tiedä, mutta kauniita ovat! Turussa on myös kauniita puutalokortteleita, kuten Port Arthur eli Portsa. Ja komea myös on Turun Kauppahalli, joka on rakennettu yli sata vuotta sitten.

-Paljon ravintoloita ja kahviloita
 --> Monessa ravintolassa ja kahvilassa olen täällä käynyt, mutta vielä on monta kokeilematta! Turusta löytyy niin ketjuravintoloita kuin yksittäisiäkin, minä suosin noita ketjuttomia. Jokirannasta löytyy paljon kivoja paikkoja, ja muualta keskustasta. On erilaisia aasialaisia ravintoloita (kiinalaisia, japanilaisia, intialaisia, thaimaalaisia, nepalilaisia..), kasvisruokapaikkoja, hampparipaikkoja ja pizzerioita. Omat suosikkini ovat jokirannalla oleva Tintå ja täysin vegaaninen Turun Kirjakahvila. Kauppahallin ruokapaikkoja on kehuttu, mutta en ole vielä päässyt niitä testaamaan!

Rantakertun savutofuhamppari <3
-Hyvä vegetarjonta 
 --> Turussa on helppoa olla vegaani. Marketeissa on hyvä kasvisruokatarjonta, ja tämän lisäksi Turussa on Ruohonjuuri, Punnitse&Säästä ja Turun Vegekauppa, joka on mun lemppari. Ja torilta saa keväisin ja kesäisin naurettavan halvalla vihanneksia ja hedelmiä, ostan aina alle kympillä pari kassillista evästä, nomm nomm. Esim tänään mukaan tarttui rucolaa, basilikaa, kirsikoita, banaaneita, papaijoita ja persikoita ja maksoivat kahdeksan euroa yhteensä! Oon torilla aina kuin lapsi karkkikaupassa. :D




In English: 

Yesterday during my morning jog I enjoyed beautiful landscapes and felt lucky to have an opportunity to live in a place like this. Then I started to think all the other good things in my city and decided to make a list here!

-Nature
  -->Nature is always near in Finland, even in cities. Turku is full of lovely jogging paths and parks and especially in summer it's so nice when there's green everywhere! And there flows a river through city, it's surroundings are so beautiful.

-Ruissalo
 --> This place deserved a special mention, it's an beautiful island that belongs to Turku. It's full of wonderful riding and walking paths surrounded by beautiful forest or fields and villas. There's also a spa and botanical garden and RuisRock festival takes place here every summer.

-Excellent sport options
 --> Besides the jogging paths, there's lots of other places for sport activity. There's lots of gyms, there's dancing studios, wall climbing, swimming halls and -pools, yoga studios and all kinds of other places, I don't even know all. This summer there's free yoga in one park, have to try it!

-Good culture selection
 --> Turku offers a good selection of live music, in bars you can hear local bands and outsiders and near the center there's Logomo, which is a place for exhibitions and bigger gigs. My own favourite is Turku's Concert Hall, where you can see a famous Finnish conductor Leif Segerstam (for example) and Turku's filharmonic orchestra. Students can buy consert tickets for three euros at the cheapest!
  Next to Turku's market place is Åbo Svenska Teater (it's Swedish, mean Turku's Swedish Theather) which is the oldest theather in Finland, it's so beautiful! I went there once to watch Mozart's Magic Flute's rehearsals.
 Besides music and theather stuff there's also lots of museums in Turku. For example Turku Castle, Aboa Vetus Ars Nova (modern art and history museum, you can visit Turku's old medieval ruins), Sibelius museum and Turku Cathedral museum. 

-Turku's riverside
 --> The heart of Turku and one of the prettiest places here. I'm so lucky, I live next to it! Riverside is always full of people when there's good wheather. There's lot's of cafeterias and restaurants and it's also a perfect place for a picnic.

-History
 --> Though Turku is Finland's oldest city, there's not much old left. Turku has had many fires and in 1827 3/4 of the city was ruined by fire. There's also a habit here to tear down old buildings and build new ugly ones (this is called Turku desease). Some historical things are still seen here, biggest things are Turku Castle and Turku Cathedral. You can also see buildings from 18th and 19th century in Handicrafts Museum.

-Restaurants and cafeterias
 --> There's different oriental restaurants, hamburger and pizza places, veggie places.. My favourites are one restaurant on the riverside (best pizza!!) and vegan cafeteria Turun Kirjakahvila. Old Market Hall is also good lunch place!

-Good vegan selection
 --> It's easy being vegan here. You can find easily vegan stuff from markets and there's also shops that offer vegan or organic food. And market place!! Oh I'm like a kid in a candyshop there. :D On summer and spring the market place is full of cheap veggies and fruits. Usually exotic fruits are very expensive in Finland, but from market place I can buy cheap mangoes, peaches and melons.



Kommentit

  1. Turku on kyllä ihanan tunnelmallinen kaupunki! Kauppahallissa on myös kiva teekauppa! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä kiva! :) Pitäis käydä siellä useamminkin :)

      Poista

Lähetä kommentti