Cheshire cat

Heips, jospa tällä kertaa mun päivittäminen onnistuu! Torstaina kirjoitin postauksen valmiiksi, painoin julkaise-painiketta, eikä mitään tapahtunut, joten päivitin sivun ja tadaaa postaus ei ollutkaan tallentunut! Vähänkö ärsytti, pitää julkaista se postaus kunhan saan muisteltua, että mitä kaikkea siihen kirjoitinkaan.. Ärsyttää, kun muutenkin aika on kortilla, ja sitten kiireessä väkertää ennen nukkumaanmenoa postausta ja sitten se epäonnistuukin argh.

Mutta se siitä valituksesta! Täällä Turussa on ihana ilma ollut nyt viikonloppuna, aurinko paistaa  ja tuntuu siltä, että kesä on ihan nurkilla. :) Odotan innolla, että pääsisi kuvaamaan asupostauksia ulos, tällä kertaa on vielä sisällä räpsittyjä kuvia. Mun viikonloppu on mennyt vähän niin ja näin, perjantain ja puolet lauantaista kärsin kauheasta päänsärystä, mutta onneksi se on nyt ohi. Luultavasti olisi aika marssia silmälääkärille, kaukonäkö on huonontunut sen verran, että varmaan siitä nuo viime aikaiset päänsäryt ovat johtuneet. Eilen oli niin ihana ilma, mutta en uskaltanut lähteä ulos kun päässä jyskytti niin pahasti. Jospa tänään vielä aurinko paistaa, niin voisi mennä jokirantaan kävelylle. :)


 Tässä on parin päivän takaisia asukuvia. Hame on Queen of Darknessin, se on yksi lemppareistani, mustan hameen kanssa on helppo yhdistellä kaikenlaisia yläosia. Kenkinä toimii Iron Fistin luottotennarini. Tuona päivänä päälle valikoitui aika tummanpuhuva asukokonaisuus, mutta kyllähän tuo Irvikissa vähän pehmentää lookkia. :D Paita on ostettu Italiasta, siellä asuessani oli joku Disney-villitys päällä, ja vaatekaupoista sai kaikenlaista Disney-vaatetta. Tuon paidan lisäksi ostin Liisa Ihmemaassa- hupparin, sitä olen käyttänyt vaan kotioloissa, voisi sen täällä joskus esitellä. :) Noitten lisäksi minulla on EMP:ltä tilattu Irvikissa-toppi, vissiin vähän fani oon. :D





English translation:

I can feel the summer coming, it's so lovely weather already! I can't wait that I can go photographing outside. Because of the lack of time, I try to take some outfit pics while in school, like these one here are taken last Wednesday. My outfit that day was quite dark and black, but the sweet Cheshire Cat make it all a bit lighter. The skirt is one of my favourites, it's from Queen of Darkness and the shoes are from Iron Fist. I bought the shirt while I was living in Italy, at that time the Disney stuff was quite popular in clothing, I bought this and Alice in Wonderland hoodie from the local clothing store, can't remember the name anymore.

Kommentit