Stripes and tentacles

Huomaa, että syksy on tullut, kun sataa koko ajan. Tai sitten sää on surkea vain täällä Turussa. :D Sen enempää säästä jauhamatta palailen viime viikonloppuun. Kävimme kullan kanssa lauantaina syömässä Rossossa ja pyörimässä Tampereen keskustassa, tuli vähän paremmin hahmotettua keskustaa! Tunnen sitä todella huonosti, vaikka koko kesän Tampereella asuin, ei vaan silloin tullut kauheasti liikuttua keskustan alueella.
   Menimme Rossossa ulos syömään, terassi avautui kivasti Koskipuiston puolelle. Mutta. Arvatkaa kauanko odotimme pitsojamme? Melkein puolitoista tuntia! Laitettiin ennen ravintolaan menoa auto parkkiin, ja maksettiin parkkimaksu puoleksitoista tunniksi. Siitä ei kauan Rossoon kävellyt, ja pitsat saatiin eteemme, kun parkkiaikaa oli alle kymmenen minuuttia jäljellä. Ei kehdattu kuitenkaan hotkia, vaan ajateltiin, että saakeli jos sakot tulee niin sitten tulee. :D Onneksi sentään pitsa oli ihan jumalattoman hyvää! Harvoin saa Suomessa niin hyvää. Syömisen jälkeen palasimme autolle, eikä ollut sakkoja tullut! Jee, vähän tuuria kerrankin.
   Kävimme Minetin kioskilta ostamassa jälkkäriksi jäätelöt. Minetti löytyy myös Koskikeskuksesta, ja vain suositella!! Olen jäätelöfriikki, ja Italiassa asuttuani tiedän, mistä parhaat jäätelöt tulevat. Minetin jäätelöä syödessä voin melkein kuvitella itseni takaisin Italiaan, niin hyvää se on. <3 Jäätelöä syödessämme kävelimme ympäriinsä keskustaa, jonka jälkeen lähdimme kotiin, kaikki liikkeet oli jo suljettu, joten rahat säästyivät shoppailulta.


Asuksi valikoitui vanha musta Seppälän nyörimekko ja Goottikirpulta ostettu iiihana raitajakku! Ostin mekon  muistaakseni joskus yläasteella, mutta se virui kaapissani pitkään, tuunausprojektia odotellen. Mekko on aika äitiysvaatemallinen, ja vasta pari vuotta sitten älysin käyttää sen kanssa vyötä tuomaan vyötäröä esiin, sen jälkeen mekko on ollut usein käytössä. Hassua, miten ei tule ajateltua tuollaista helppoa niksiä aiemmin. :D
   Raitajakkua olen himoinnut pitkään. Minulta löytyy jo raitahousut ja -legginsit, voisi Halloweenina pukeutua Beetlejuiceksi. :D

Jacket: second hand
Dress: Seppälä
Tights: H&M
Shoes: Skopunkten
Necklace:Wildcat ( EMP)
Bag: Restyle (second hand)





English translation:

Last Saturday me and my boyfriend went to eat pizza. We waited our orders almost 1,5 hours! But luckily the pizza was amazing, last time I ate pizza as good as that, I lived in Italy. After eating we bought Italian style ice cream and walked around city center. I think it was the last sunny day this year! This week it has been raining almost all the time..

I wore black dress and striped jacket which I bought second hand. I absolutely love that jacket, I've been hunting it for ages. I have also striped trousers, I could dress as Beetlejuice on Halloween haha! :D

Kommentit

  1. Ihana asu! :) Vöillä saa kieltämättä monet liian väljät vaatteet istuvimmiksi ja naisellisemman näköisiksi. Harmi, että meni noin kauan pitsoja odotellessa, mutta onneksi olivat hyviä sentään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, haluaisin ostaa semmosen leveän patellavyön ja ihan ohuen vyön myös. Tällä hetkellä ainoa "vyöni" on jostain vanhasta hameesta otettu paksu satiininauha. :D Joo, kyllä Rossossa on aina saanut tilauksia odotella, mutta ei sentään noin kauaa!! :O

      Poista

Lähetä kommentti