Ghost

Heips kaikille! Kerrankin tulin valoisan aikaan kotiin ja kuvailin vähän päivän asua. :) Koulussa on pitänyt kiirettä ja stressin määrä on taivaissa, mutta onneksi on loma niin ihanan lähellä! Oikeasti hiihtolomani alkaisi viikon päästä, mutta otin vähän omaa lomaa ja lähden viikonloppuna viikoksi Lappiin poikakaverin kanssa. :) En malta odottaa! Juuri nyt stressin ollessa valloillaan tuntuu ihanalta pakata tavarat ja suunnistaa jonnekkin uusiin, rauhallisiin maisemiin tärkeän ihmisen kanssa. <3 Varsinaisen hiihtoloman vietän sitten kotona Iisalmessa, koiranpentuja hoivaillen. :) Siitä tulee varmasti paljon hektisempi viikko kuin tuo Lapin reissu, sillä kun talossa on neljä vauvakoiraa, niin siinä on rauhallisuus kaukana. :D Plus että porukoiden luona on piano, joten sitä tulee varmasti pimputeltua ja treenattua tutkintokappaleita urakalla (ja stressattua kun en opi ulkoa niitä sitten millään). Senkin takia on ihanaa, että on tuo ekstra lomaviikko, jolloin saa kunnolla rauhoittua, tiedän että siellä Lapissa ollessa en voi soittaa pianoa ollenkaan, joten tuleepa vaihteeksi vain rentouduttua ja tehtyä välillä muutakin kuin vain musisoimista. :)
  Huomenna olisi vielä yksi konsertti illalla,  johon olen treenannut hullun lailla koko viikon, esiintymisen jälkeen lähden sitten bussilla Tampereelle! Ja siitä se loma sitten alkaa jee! :)

Tässäpäs kuvia asusta ja yksityiskohdista, paita on EMP.ltä tilattu, Victoria Francesin käsialaa ja hame on kirppikseltä viime syksynä löytämäni pitsitylli-ihanuus. <3 Kaulassa Thorin vasara-riipus, jonka sain vanhemmilta tulijaisiksi Norjan reissulta ja sukkahousut ostin Italiasta jostain kojusta. Näette taustalla mun pienen herra virtahepo-pehmolelun. :D

Can you spot my hippo friend from the picture :D




Sain ikuisuus sitten Moon shaped little boxin Vivianilta haasteen, jossa piti esitellä, että missä blogini syntyy. Tämä on aika haasteellinen haaste, koska kirjoitan blogiani vähän missä sattuu. :D Vasta nyt muutettuani elokuussa Turkuun, on melkeinpä kaikki blogini kirjoitukset syntyneet tuossa kuvassa näkyvässä paikassa. Kuvassa näkyy uskollinen kannettavani Freddie, jonka nimesin ihanan Freddie Mercuryn mukaan. Älkää kysykö, miksi nimesin kannettavani, mutta heti kun näin sen kaksi vuotta sitten Expertillä, tuli vaan semmoinen tunne, että se on Freddie, eikä pelkkä läppäri. :D On kivaa, kun pystyy päivittelemään blogia ja surffailemaan netissä missä vaan. :)





English translation:

Hi everyone! I've been so busy with the school and I'm under a lot of stress right now, but luckily my holiday is nearer and nearer! On weekend me and my boyfriend will travel to Lapland for a whole week! I can't wait! It's so awesome to leave this stress behind and travel to land of calmness with a special one. <3 After the trip to Lapland I have my real winter holiday so instead of one week I have two holiday weeks! I start my holiday a week before others. :D The other week I will spend visiting my parents in my hometown. Tomorrow I have one consert where I perform and then the holiday begins!! Wuhuu!

Here's some outfit pictures. I have Victoria Frances t- shirt and a second hand skirt.

I got a blog challenge ages ago from Vivian and the challenge was to tell where your blog is born. In the last picture you see where. On my bed! You can also see my dear laptop Freddie, which I named after lovely Freddie Mercury. Don't ask me why I named my laptop, I just did. :D Having a laptop is awesome, you can update you blog wherever you want. :)

Kommentit

Lähetä kommentti