The Fall

Blogimaailman puolella on paljon hehkutettu (tai voivoteltu) alkanutta syksyä, ja niin hehkutan minäkin. Ahh kuinka pidänkään tälläisestä syksystä! Minulla ei ole mitään varsinaista lempivuodenaikaa, kaikissa neljässä on hyvät ja huonot puolensa. Syksyssä rakastan pimeneviä, kirpeitä syysiltoja, jotka voi viettää sohvalle käpertyen ja lukien hyvää kirjaa tai neuloen villasukkaa kynttilöiden antaessa tunnelmavalaistusta. Tai sitten voi poiketa pitkälle ihanalle kävelylenkille ja vetää keuhkoihinsa ihanan raikasta syysilmaa ja ihailla luonnon väriloistoa.


Viikonloppu tädin luona on mennyt mukavasti. Eilen oli niin ihanan lämmin iltapäivä, että istuin monta tuntia kuistilla riippukeinussa ja kuuntelin psykologian tenttiä ja raapustin muistiinpanoja. Aijon musiikkiopintojen rinnalla suorittaa tänä lukuvuotena avoimessa yliopistossa ainakin kasvatustieteen perusopinnot ja psykologiaa sen verran kun jaksan. En tiedä, miksi minun pitää aina tunkea lukujärjestys ihan täyteen. :D Hiku mikä hiku.

Kävimme eilen aamupäivällä Turun keskustassa pyörimässä, jonka jälkeen päivällisen kokkailussa vierähti pari tuntia. Täti teki savukala-punajuuripiirakkaa, ja minä leivoin jälkiruuaksi omena-vadelma-karhunvatukkapiirakkaa, joka nautittiin vanilijakastikkeen kera. Ihanan sään vuoksi katoimme päivällisen ulos. Rakastan vapaapäivinä kokkailla kunnolla ja syödä pitkään ja hartaasti hyvässä seurassa. :) Ja syksyllä on tarjolla kaikenlaisia ihania raaka-aineita. <3

Rentouttavan viikonlopun jälkeen jaksaa taas opiskella. :)







Ihanaa syksyä kaikille! :)

Kommentit

  1. oi, miten kauniita syksyisiä kuvia!!^^

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja ihana syksy! ♥ Syksy on kyllä parasta aikaa, kaunista on ja tarpeeksi viileää, mutta ei sentään liian kylmää vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksy on kyllä ihanaa aikaa, ainoostaan semmoset loskakelit ei innosta :D

      Poista

Lähetä kommentti