Presents from the Poison-hearted

Yleensä en laita tänne hirveästi asukuvia, mutta isketäänpä nyt sitten muutamia lähiaikoina otettuja kuvia!

Padovan keskustassa on aivan mielettömän upea San Gaetanon kulttuurikeskus, minne opiskelijat tykkäävät vetäytyä pänttäämään. Eikä kyllä ihme, minäkin opiskelisin ihan innoissani niin hienossa paikassa! Keskuksesta löytyy kahvila, kirjasto, alituiseen vaihtuva taidenäyttely ja muuta kiinnostavaa.




Paikalliseen OVS-liikkeeseen oli tullut aivan ihania mekkoja, ja minähän heittäydyin hurjaksi ja kokeilin tätä haalean vihreää mekkoa. Tykkäsin mekon väristä, vaikka yleensä pitäydyn mustassa. Mekko oli mukavan tyköistuva, mutta teki minusta paljon pyöreämmännäköisen, siksi kait se jäi sitten ostamatta. :D



Viime keskiviikkona oli viimeinen koulupäivä, ja sinne sonnustauduin Ed Hardyn paitaan ja lempparihameeseeni, käytän tuota hametta melkeinpä joka toinen päivä, se on ihana <3




Lauantaiaamuna päätin tehdä ex-tempore-reissun Vicenzaan ja matkaan lähdin seuraavassa asussa. Vicenza sijaitsee noin puolen tunnin junamatkan päässä Padovasta, ja kävin nyt siellä ensimmäistä kertaa. Couchsurfing-sivuston kautta löysin erään paikallisen, joka esitteli minulle kaupunkia. Päivä oli kiva ja kaupunki todella kaunis. :)




In Vicenza


Hyvällä ystävälläni oli syntymäpäivät ja leivon hänelle lahjaksi cupcakeseja (miten tuo sana taipuu järkevästi...), jotka pakkasin maalaamaani rasiaan. Idean lahjaan sain ostamastani onnittelukortista. :) Menimme ystäväni kanssa syömään sushia ja annoin silloin lahjan hänelle. Avattuaan rasian hän riensi halaamaan minua, eli oli vissiin ihan mieluinen yllätys. :D




Sushin jälkeen menimme keskustan aukiolle nauttimaan kuppikakuista take away-kahvin kera. Namnam! :) Kahvivalintani ei kyllä ollut ihan onnistunein, kahvissa oli kiva pähkinäinen maku, mutta sokerin olisi voinut jättää pois. Vaikka olen hirmuinen sokerihiiri, niin kahviinhan ei mielestäni sokeri kuulu! ;D



Mitäs tykkäsitte tällaisesta asupainoitteisesta postauksesta?

Kommentit

  1. Nää asupainotteiset postaukset ovat mukavia, siulla on hieno tyyli! :) Ja oman lisänsä tuopi nuo mielenkiintoiset erilaiset taustat, muutenkin on mukava aina kuulla, et miten siellä suunnalla menee. ^^ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia ihanasta kommentista! Pitää yrittää räpsiä asukuvia useammin :)

      Poista

Lähetä kommentti