A day with me

Olen tällaisen Päivä kanssani-postausjutun nähnyt muutamassa blogissa ja ajattelin nyt kertoa omasta tiistaipäivästäni. Toivottavasti kiinnostaa. :D

-Klo 7.40: Heräsin pirteänä, vaikka edellisenä iltana oli mennyt suht myöhään Spartacus-sarjaa läppäriltä tuijottaen. Pelkäsin päivän olevan yhtä ankean harmaa ja sateinen kuten maanantai, mutta ikkunani sälekaihtimet avattuani minua tervehti ihana auringon paiste. Puin vaatteet, meikkasin ja pakkasin kassiin salivaatteet ja koulutarvikkeet iloisin mielin, on se jännää miten tuollainen keväinen päivä voikin piristää mieltä! Maanantaina satoi koko päivän kaatamalla, eikä silloin huvittanut tehdä oikein mitään.


Maisemaa huoneeni ikkunasta :)

-klo 8.15-8-30: Söin aamupalan ja ryystin aamuteeni kiireellä. Mietin, mitä evästä ottaisin syötäväksi ennen salitreeniä ja pakkasin mukaani omenan ja tomaatti-juusto-crackersejä. Lähdin kotoa kiireellä italian kurssille ja kirosin mielessäni, sillä tiesin myöhästyväni hieman. Matkaa kotoani koululle ei ole kuin jotain kuutisen kilometriä, mutta aamuruuhkassa ajaminen on todella hidasta. Italialaiset on ihan hulluja liikenteessä, varsinkin toiset pyöräilijät, koko ajan saa olla valppaana ettei törmää mihinkään tai kehenkään.


Aamupalaksi kirsikkajogurttia, appelsiini, vettä ja vihreää teetä

Valmiina lähtöön

-klo 9-11: Saavuin koululle noin 10 yli yhdeksän, mutta onneksi täällä ei olla niin pilkun tarkkoja koulun alkamisen ja loppumisen suhteen niin kuin Suomessa, saavuttuani luokkaan paikalla oli vasta muutama tyyppi. En oikein jaksanut seurata tunnin kulkua, sillä jauhoimme samaa asiaa kuin viime kerrallakin, joten käytin ajan hyväkseni ja tein oppikirjasta jotain tekemättä jättämiäni tehtäviä ja höpöttelin hiljaiseen ääneen vieressä istuvan kaverini kanssa.




-klo 11-13: Koulun jälkeen pyöräilimme kaverini kanssa keskustaan ja vierailimme Wind-liikkeessä, kaverini halusi vaihtaa nykyisestä Vodafone-teleoperaattoristaan Windiin. Tämän jälkeen pyöräilimme eräälle kuntosalille, jota halusimme kokeilla. Olemme jo jonkin aikaa etsineet sopivaa (edullista ja viihtyisää) kuntosalia, ja eräs yhteinen ystävämme suositteli meille tätä pientä, keskustasta löytyvää salia. Kuntosali osottautui aika pieneksi, mutta kuukausikortin hinta on vain 30 euroa (johon kuuluu kuntosalin lisäksi salilla järjestettävät kurssit, kuten body pump, fit box ja pilates ), joten ajattelin sen kortin hankkia tällä viikolla. Edullisen hinnan lisäksi yksi salin personal trainereista on ihan törkeän söpö (tatuoidut hauikset ja nappisilmät oih). :D Täällä personal trainerista ei tarvitse erikseen maksaa, vaan hän on koko ajan paikalla kiertelemässä ja häneltä voi kysyä tarvittaessa apua. 



Niin ihanan aurinkoinen päivä! Harmi kun sattui tuo kuorma-auto eteen niin ei näy kunnolla noita markkinakojuja..

Uskollinen (vaikkakin aika romu) pyöräni

-klo 13-15: Salin jälkeen pyöräilin kotiin ja söin lounasta. Yleensä kun olen yksin kotona niin surffailen samalla netissä kun syön jotain keittiössä. Minusta on ihanaa kiireettömänä aamuna nauttia hitaasti aamupalasta tai lounasaikaan lounaasta ja lukea samalla uusia blogikirjoituksia. :)



Kotona

Salaatti (salaatinlehtiä, tomaatteja, balsamiviinietikkaa, oliiviöljyä), raejuustoa (suomalainen raejuusto on paljon parempaa!) ja  Fazerin ruisleipää majoneesin kera

-klo 15-17: Kolmelta lähdin kotoa ja kävelin keskustaan (n.5km) hakemaan vanhinta hoidokkilasta koulusta. Yleensä kävelen keskustaan melkein joka arkipäivä hyötyliikunnan takia. Ja mikäs sen mukavampaa kuin kuunnella hyvää musiikkia, kuluttaa kaloreita ja nauttia auringonpaisteesta. :D
  Koulusta kävelimme lähimmälle bussipysäkille ja istuimme odottamaan seuraavaa bussia. Yleensä menemme kotiin ratikalla, mutta viime aikoina lapsonen on tykästynyt bussiin, joten menemme sitten sillä. Itsekin kyllä tykkään siitä enemmän, iltapäivisin ratikka on niin täysi ja sinne on hankala survoutua pienen lapsen kanssa. Pelkään aina, että lapsi litistyy ihmismassan väliin..
  Saavuimme kotiin vähän ennen viittä ja valmistauduimme menemään lähipuistoon leikkimään. Vaihdoin rennommat vaatteet ja söin nopeasti välipalaksi omenan ja vähän juustoa.


Bussipysäkillä


-klo 17-18: Leikimme puistossa ja ennen kuutta saapui myös host-isä kahden nuorimmaisen lapsen kanssa. Keskimmäinen lapsi on ihan hulluna keinuun, sain ihan urakalla antaa hänelle vauhtia. :D Kuudelta puisto suljettiin ja lähdimme kotiin.





-klo 18-21: Saavuimme kotiin ja nuorimmainen lapsi sai hirveän raivokohtauksen, yritimme host-isän kanssa häntä rauhoitella mutta mikään ei tuntunut tepsivän. Onneksi piakkoin host-äiti saapui kotiin ja vauveli rauhoittui äitinsä nähdessään. Kahdelle vanhimmalle lapselle valmistettiin pasta-annokset ja he mussuttivat illallisensa olohuoneessa piirrettyjä katsellen. Autoin keskimmäistä lasta (3v) syömisessä ja vahdin muutenkin, että tytöt syövät kiltisti eivätkä tappele ruuasta tai muuta. Italiassa arvostetaan pitkiä perheillallisia, valmistetaan hyvää ruokaa ja istutaan koko perheen kera syömään kiireettä, mutta tässä perheessä harvemmin tehdään niin, sillä kolmea pientä lasta on välillä aika vaikea pitää pöydän ääressä pitkiä aikoja. :D Onhan se tietenkin totuttelukysymys, mutta en rupea puuttumaan host-vanhempieni lastenkasvatustapaan, tässä perheessä mennään pitkälti lasten ehdoilla. 
  Koska lapset söivät aikaisemmin, olin heidän kanssaan olohuoneessa ja vanhemmat valmistivat illallista itselleen ja minulle. Noin kahdeksan aikaan söin illalliseksi riisiä herneiden kera, jonka jälkeen leikin lasten kanssa yhdeksään asti. Tanssimme musiikin tahtiin sekä puhalsimme ilmapalloja ja leikimme niillä.

-klo 21-: Muu perhe meni nukkumaan ja minä jäin ruokasaliin läppärini kanssa. Netissä olemisen jälkeen menin suihkun kautta sänkyyn ja aloin katsomaan Once Upon A Timen toisiksi uusinta jaksoa, mutta 10 minuutin katsomisen jälkeen silmät alkoivat painua kiinni, joten suljin läppärin ja rupesin nukkumaan.


Kommentit

  1. Tää oli kyllä todella kiva postaus :) Oli todella mukava lukea sinun päiväsi kulusta! Ehkä pitäisi itsekkin toteuttaa tällainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia! Oon jo jonkin aikaa aatellu tehä tämmösen, mutta koskaan ei muista ottaa kunnolla kuvia päivästä, onneks nyt tiistaina muistin räpsiä joitain kuvia :D

      Poista
  2. Hahaa, katsoit Spartacusta :D Ootko jääny koukkuun? Mulla on nyt toinen tuotantokausi menossa eikä sekään oo yhtään pöllömpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme kyllä en oo tähän sarjaan koukussa (ainakaan vielä), muutaman jakson oon vasta kahtonu ja ihan jees sarja vaikuttaa olevan. Naurattaa aina taistelukohtaukset ku veri lentää nii hassusti, vähän joku tökkää toista miekalla niin verta tulee ku saavista kaatamalla :D

      Poista
  3. Oli mielenkiintosta lukea siun päivästä, jotenkin ihan eri tyyppinen, kuin minkälaisia yleensä tulee luettua! :) Tällaisia vois olla useamminkin eri tyyppisistä päivistä, mukava lukea muiden arjesta ja siulla on vielä tuo Italia "lisämausteena" tässä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla, että oli kiinnostava postaus. :)

      Poista

Lähetä kommentti