Time it took us, where the water was

Aika menee niin nopeasti ja on niin paljon tekemistä, etten ole ehtinyt blogiakaan päivittää pitkään aikaan! Haluaisin tehdä kunnon postauksen monestakin aiheesta, mutta niiden pitää nyt odottaa, kunnes minulla on enemmän aikaa ja ehdin keskittyä kunnolla vain bloggaamiseen.
  Voisin lyhyesti kertoa kuulumisia. Olen nyt asunut Italiassa kaksi kuukautta ja olen oppinut todella paljon italiaa ja maan kulttuuria. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, täällä asuinkaupungissani Padovassa on monia muita au paireja, joiden kanssa vietän aikaa. Lauantaina menin shoppailemaan uuden tuttavani kanssa ja ostin kenkiä, ostin vaatteita, ostin KAIKKEA IHANAA. Rakastan viettää aikaa keskustassa, sillä Italian vanhojen kaupunkien keskustat ovat niin kauniita, voin kuvitella itseni menneeseen aikaan kävellessäni mukulakivikatuja renessanssipalatsien ja jättimäisten kirkkojen keskellä.
 Eilen teimme reissun Venetsiaan, joka on puolen tunnin junamatkan päässä Padovasta. En voi vieläkään kunnolla älytä tätä, että VENETSIA on niin lähellä asuinpaikkaani ja sinne meneminen on niin helppoa (ja halpaa, junalippu sinne saattaa maksaa 3,50e..). Teen kunnon jutun Venetsian reissusta, mutta laitan sen varmaan matkablogiini ja jaan muutaman kuvan täällä. Mutta pitää tähän vielä hehkuttaa, että Venetsia on IHANA. Tai oikeastaan tuo sana ei riitä kuvailemaan Venetsiaa, en tiedä onko sellaista sanaa olemassakaan..

No pakko oli laittaa yks kuva reissusta :D


English Translation:

Time goes so fast and I have so much to do that I haven't got time to update my blog! I would like to make a proper update about all kinds of things, but it have to wait until I have more time and I can only focus in the blogging. 
 I tell shortly what I've been doing. I have lived two months in Italy now and I have learned much about the Italian language and culture. I have met lots of new people, here in my hometown Padua there are some other au pairs and I have spend time with them. On Saturday I went shopping with my new friend and I bought shoes, I bought clothes, I bought EVERYTHING LOVELY. I love to spend time in the city centre, here in Italy the centres are so beautiful and I can imagine myself in the past when I walk the old streets in the middle of renaissance palaces and huges churches.
  Yesterday we did a trip to Venice, by train you can get there in 30 minutes from Padua. I can't still realize that it's so easy to go to Venice! And cheap, the train ticket can cost only 3,50 euros.. I will make a proper Venice posting but I think I put it in my travelling blog (it's only in Finnish now..) and share some pictures here. But before I finish this one, I have to say that Venice was FANTASTIC. But really, that word is not enough to describe this city, I don't know is there such kind of word..

Kommentit